Uncategorized @fi
26 toukokuu

Parempaan huomiseen terveessä koulussa.

Hippa!!! Syksyllä Risön koulun pihapiirissä raikaa iloinen nauru ja eskarilaiset ajavat toisiaan takaa. Silloin valmistuu nimittäin kauan kaivattu lisärakennus, jonne 30 uutta esikoululaista muuttaa. Myös koulutiloissa on tehty parannuksia.

Rakennusurakoinnista on vastannut Nordic Rakennus Oy. He kertovat yhteistyön kunnan ja koulun kanssa sujuneen erinomaisesti ja hanke on edennyt kuukausia etuajassa. Merkille pantavaa on myös se, että työntekijöistä suuri osa on ollut paikallista työvoimaa.

Tavoitteena on ollut rakentaa terve koulu, jonka sisäilma on terveellinen. Hyvällä ennakkosuunnittelulla työt ovat edenneet suunnitellusti ja oikeassa järjestyksessä. Ennen kuin koulurakennuksen matot asennettiin paikoilleen, ulkopuolinen taho suoritti kosteusmittauksen, jossa raja-arvot alittuivat erinomaisesti.

Paljon erikoistilauksesta valmistettuja materiaaleja, luokkahuoneiden katoissa kaarevat äänieristyslevyt ja korkeaa, avaraa tilaa. Täällä on pienten ja vähän isompienkin koululaisten hyvä aloittaa uusi koulusyksy.

Nordic Rakennus Oy rakentaa parempaa huomista!